RYHMÄT JA KESKUSTELUILLAT

RYHMÄT

Hankkeen toiminta-alueilla Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Mikkelissä, Tampereella ja Varkaudessa järjestetään ongelman kohdanneille viikonloppu- ja iltaryhmiä. Ohjaajina toimivat hankkeen asiantuntijat. Ryhmissä tarjotaan tukea ja tietoa hallitsemattomasta syömisestä toipumiseen. Myös vertaistuki on tärkeässä roolissa. Ryhmissä mietitään yhdessä mahdollisia hoitovaihtoehtoja. Tapaamisia seuraa kolmen kuukauden mittainen verkko-ohjaus.

Tässä muutamia palautteita elokuun 2017 Voimaa vertaistuesta -viikonlopulta, jonka vietimme Ylöjärvellä:

”Vertaistuki, rento yhdessäolo, tiedon saaminen & säännöllinen ruokailu olivat parasta.”
”Vertaistuen merkitys on valtava. Sain konkreettisia työkaluja arkeeni. Kun sai kuulla muiden kokemuksia ja tarinoita, tuli tunne ettei ole yksin.”
”Olen yllättynyt, minkälaisen päänsisäisen mietintä- ja ajatteluprosessin viikonloppu sysäsi käyntiin, huh!”
”Oikeasti aikaa ja tilaisuus pysähtyä omien haasteiden ja oman elämän ääreen. Hyvä, avoin ilmapiiri.”
”Vertaistuki oli parasta. Kuulla muiden tarinoita ja ajatuksia. Saada samalla oivalluksia myös itselle ja omaan tilanteeseen.”

KESKUSTELUILLAT

Keskusteluillassa annetaan työkaluja hallitsemattomasta syömisestä toipumiseen, sekä pohditaan yhdessä aiheeseen liittyviä kysymyksiä. Tilaisuus on suunnattu ongelman kohdanneille ja heidän läheisilleen, ja keskustelua ohjaa Ruoka ja riippuvuus -hankkeen asiantuntija. Keskusteluillassa jaetaan kokemuksia ja mietitään yhdessä mahdollisia tukivaihtoehtoja. Keskustelut ovat luottamuksellisia.