”The many addicts who end up quitting do so uniquely and inventively, through effort and insight. Thus quitting is best seen as further development, not 'recovery' from a disease.”
”Ne lukuisat addiktit, jotka päättyvät lopettamaan, tekevät sen ainutlaatuisesti ja luovasti ponnistelujen ja oivallusten kautta. Näin lopettaminen voidaan parhaiten nähdä edelleen kehittymisenä, eikä palautumisena sairaudesta.”
Marc Lewis
Tämä neurotieteilijä, professori Marc Lewisin erinomainen määritelmä toipumisesta on otettu kirjasta the Biology of Desire Why Addiction Is Not a Disease (käännös on omani). Tästä riippuvuudesta toipumisessa nimenomaan on kyse; henkilökohtaisesta kasvusta. Pidän ilmaisusta toipuminen ja useimmiten puhun toipumisesta tai toipumisprosessista. Kuitenkin toipuminen-sana ei huomioi sitä, että tarkoitus ei ole palata vanhaan (ilman addiktiota), vaan tarkoitus on löytää uusi tapa olla, elää ja toimia, jossa addiktiota ei enää tarvita.
Tällaista kasvua me ryhmissämme tavoittelemme. Ohjaajana en voi parantaa ketään, voin ainoastaan toimia tukena ja herätellä sellaisia kysymyksiä, jotka saavat ryhmäläisen itse pohtimaan omaa elämäänsä. Lopulta syömiskäyttäytyminen, millaisena se ilmeneekään, on oire jostain muusta. Toipuminen on sitä, että alkaa nähdä ja käsitellä tätä ”jotain muuta”. Kun niin toimii, tarve paeta elämän ongelmia ja vaikeita tunteita syömiseen (tai syömättömyyteen, tai muuhun pakonomaiseen käyttäytymiseen) vähenee pikkuhiljaa.
Kun tulee ryhmäämme, ei tarvitse ymmärtää, mitä asioita on tarpeen työstää. Riittää, että kokee syömisensä ongelmaksi ja haluaa apua siihen. Yleensä oma kasvupolku alkaa sillä, että alkaa tunnistaa omia tunteitaan, sen sijaan, että pakenisi niitä. Kun uskaltaa kohdata omat tunteensa, huomaa, että itse asiassa ne välittävät todella paljon tietoa. Itse miellän tunteet viestinkantajina. Ne tulevat kertomaan minulle jotain ja silloin on tosi tärkeää, etten ammu viestinkantajaa, vaan maltan kuunnella. Silloinkin, kun koen tunteen epämiellyttäväksi.
Tunnetason lisäksi toipuminen hallitsemattomasta syömisestä tarkoittaa myös, että tekee päivittäisiä ruokavalintoja, jotka tukevat toipumista. Ellei syö riittävästi ruokaa ja noudata säännöllisiä ateria-aikoja on todella vaikea toipua, vaikka kuinka käsittelisi tunteitaan. Tämä on tärkeä pitää mielessä, kun puhutaan henkisestä kasvusta, joka kuulostaa paljon jalommalta kuin säännöllinen syöminen. Joskus henkinen kasvu voi olla myös sen hyväksymistä, että elän tämän elämäni kehossa, jolla on tarpeita. Minun tehtäväni on täyttää niitä tarpeita, ei taistella niitä vastaan. Voinko luopua tavoitepainosta, joka viikko alkavasta laihdutuskuurista tai lihottavien/laihduttavien ruokien kategorisoimisesta?
Joskus tällaisten luopumispäätösten tekeminen vaatii omien uskomusten ja opittujen mallien syvällistä havainnointia. Näin ei lopulta ole mahdollista erotella mikä on fyysistä toipumista ja mikä psyykkistä. Keho ja mieli ovat saman kolikon kaksi eri puolta. Fyysinen muutos auttaa henkisessä kasvussa ja tunnetason työ fyysisessä toipumisessa. Tämä on mielestäni armollista. Voi aloittaa siitä, mikä on itselle luontevaa ja mahdollista ja voi luottaa siihen, että se palvelee kokonaisuutta.
Puhutteleeko sinua ajatus omasta kasvusta ja mahdollisuudesta osata elää ilman ahmimista, jatkuvaa napostelua, jojoilua tai syyllisyyttä syömisestä? Syksyn ryhmiimme voit ilmoittautua tästä.
Marianne Luojola